Ihmiskunnan olisi päästävä moisesta eroon.
Kun tarkkailee ihmisiä esimerkiksi kaupassa, niin huomaa sen. Ihmiset rynnivät siellä kuin olisivat sotatantereelle tulleet. Väistää eivät osaa lainkaan eikä varsinkaan tilaa anneta kenellekään, paitsi jotkut viisaammat meille vammuille.
Kassalla olijoita on kanssa hyvä tarkkailla. Ihan kuin kassajono olisi sen kassatyöntekijän vika. Huokaillaan, yskitään ja tökitään ostoskärryllä edellä olijaa, hidastelijaa, perseelle.
Mulle käy noin joka ainoa kerta kun käyn kaupassa samaan aikaan kun kaikki muut. Ostan kerralla paljon niin ei tarvitse käydä kaupassa kuin kerran viikossa.
Naamat mutrussa ollaan siinä kassajonossa, eikä edes toiminnan loputtua osata sanoa kassalle kiitos. Saati että olisi niin armelias, että hymyilisi sille työntekijälle, edes hitusen.
Ei se kiitosta tai hymyä tarvitse, sehän on siellä töissä ja saa palkkaa. Voin vain kuvitella kuinka väsyneitä kassat ovat koteihinsa päästyään, kun on työvuoron katsellut mutrunaamoja.
Kuin moni löys tosta ittesä?
Paljon vakavampi tää on liikentees.
Herranjestas sitä käyttäytymist siellä, varsinki aamu tai iltapäiväruuhkas. Tehää ihan järjettömii ohituksii, ajellaa valtatiel toisen persees kii, kiilaillaa ja näytellää sormimerkkei siin tööttäilyn lomas. Moni on moisessa tunnetilassa kohdannu matkansa pään, viimosen kerran.
Ei liikenne oo mikään taistelutanner, siel tarttee ajella yhessä sovittujen sääntöjen mukaa. Se ei pal elontietä tai päivää lyhennä, jos ajaa hiukka hitaammin, antaa tilaa toisille liikentees, varsinki suojatiel, ja käyttäytyy muuteski paremmin ku ihminen.
Auta armias sitä torvien soittoo, jos joku ohittaa tai kiilaa ruuhkaliikentees. Milliäkää ei anneta tilaa, varsinkaa jos joku koittaa tyrkätä autosa keulaa siihen pikkusee rakosee mikä kahen auton välis on. Torvi soi ja nyrkkiä puidaan.
Välil ku kyttään keittiön ikkunas lähiristeyksen liikennettä, ni torvien toitotuksen kuulee joka kerta kun valot vaihtuu. Siis ruuhka-aikaan. Tollanen osottaa vaan sitä, ettei ihminen osaa hallita ajankäyttöösä. Jäähää suusta kiinni, lirkutellaa tai pelataa jotain pelii ja sit ollaa myöhäs ja mennää liikentees ku sekopäinen härkä. On olevinaa kiire.
Jos on myöhäs, tarttee ajaa tiensivuun pysähyksiin ja soittaa et oon myöhäs, tuun sit ku ehin. Saa ajella ilman ressii ja mieliki on keveempi. Naurattaa oikee välil, kun kattelee ihmisii autois sillo, ku on sellain ruuhka et liikenne tökkii. Savu nousee kanssaliikkujien korvista, siellä autossa rääytään kanssaeläjille tai sit ollaan naamat norsunvitulla kun on kaverin kaa riidelty.
Mikä meit ihmisii oikee vaivaa??
Liikentees kellään ei oo etuoikeutta, on vaan velvollisuuksia. Ja se vihree valo siellä tolpassa, se antaa luvan ajaa risteyksee, jos risteys on vapaa.
Ollaan sit vaikka hiihtoladulla tai melkein missä vaan missä on useempi ihminen liikkeellä, ni aina pitää jollekki huutaa. Tai ainaki olla valmiina huutaan ja räyhäämää. Kehitellää siellä omas pienes mieles sitä tunnetta valmiiks, et jos vaan joku tekee pienenki virheen, ni saa sen itte kehittelemän tunteen kaataa kanssaeläjän niskaan.
Keväällä ei koiraasa uskalla käyttää tarpeillaa ku vaa yöllä. Vaik ois oman hurttasa paskat kiltisti keränny kulkureiteilt pois, ni aina sitä joku tulee huutamaa et kuin on taas koiranpaskaa tienlaijjat täys, tappaa pitäs ne kaikki tyyni.
Vaan entä sen huutajan eritteet, ne saastuttaa vaan kaikki vesistöt.
Tää tunne on nimeltään RAIVO ja siitä on päästävä eroon.
Kaikest huolimatta, mukavaa ja raivotonta päiväjjatkoo sulle sinne!!
